Sisällön tarjoaa Blogger.

Vuosi 2017 numeroina

Vuosi vaihtui viimein ja voimme jättäää vuoden 2017 taaksemme, mutta ennen sitä haluan vielä tehdä pikakelauksen viime vuoteen ja kertoa teille numeroin mitä kaikkea se piti sisällään.


Heti vuoden 2017 alussa, tammikuun lopuilla täytin 20 vuotta, joka tuntuu ihan hurjalle kun mielestäni olen edelleen aika lapsi.
Myös tammikuussa alkoi 9 kuukautta kestävä "ikävä" kun poikaystäväni lähti armeijaan.


Keväällä päätin laittaa hakemuksen kouluun ja kun vihdoin sieltä sain sisäänpääsy kirjeen, siitä seurasi ainakin 15 minuutin ilonkiljahdukset ja tanssit. Siitä alkoi 4-5 kuukauden odotus, että pääsisin 1. kertaa koululle. 


Kesällä tutustuin ihan huippu ihmisiin kun 1. kertaa uskalsin ottaa itse yhteyttä toiseen tyttöön johon olisi kiva tutustua, ja vitsit, kyllä kannatti! Olemme saaneet siitä viestistä ainakin 5 kertaa huikeat naurut.


Vuonna 2017 sain töitä haaveilemastani paikasta, johon lähetin enemmän kuin 10 kertaa uudelleen kuvatun videoesittelyn itsestäni.
Uuden työn kautta pääsin tutustumaan 12 huippu tyyppiin, joiden kanssa on ihanaa työskennellä.


Elokuussa päätimme poikaystäväni kanssa tarttua tilaisuuteen ja muuttaa yhdessä isompaan asuntoon, kun kerkesin siihen mennessä asua juuri 12 kuukautta yksin omassa pikkuyksiössä, 7 kilometrin päässä keskustasta.


Vuonna 2017 join kahvia enemmän kuin koskaan (tai oikeastaan kaikkia erikoiskahveja), kun espressohouse tuli tänne Jyväskylään kesällä. Viimeisten 2 kuukauden aikana kävin hakemassa ainakin 1-5 kertaa viikossa sieltä kahvia, hups.


4 kuukautta uudessa asunnossa vietetyn ajan jälkeen voin hyvillä mielin jo sanoa että täällä alkaa jo näyttämään kodilta. Ostoslistalla on vielä 2 ruokapöydän tuolia ja itse isompi ruokapöytä.


2017 oli ihana vuosi; tapahtui paljon uusia asioita joita voin vain hymyssä suin muistella. 
Kuitenkin vuonna 2018 tulee toteutumaan 1 suurimmista haaveistani, joka on ollut mielessäni jo 10 vuotta. Nyt odotusta on enää 5-6 kuukautta! 

Miltä teidän vuosi 2017 näytti? Mikä oli mieleenpainuvin asia? Olisi ihanaa kuulla teidän vuodesta kommenteissa!


xoxo, Laura

20 kommenttia

  1. Tosi kivasti toteutettu tää postaus! Tosi mukava vuosi sulla takana ja poikaystäväsi armeijassakin olosta oot selvinny! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! :) ja helposti selvisin vaikka aluks se tuntu melkein maailmanlopulta😅

      Poista
  2. Olipa kiva postaus!! :) Espressohousesta tuli kyllä heittämällä munkin lempparikahvila! :) Nyt kun se löytyy vielä tosta Sepästä eikä tarvii enää mennä keskustaan niin on ihan parasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) no näimpä! Tosi kiva kun tuli tuonnekkin, vaikka okei ehkä sen kannalta että työpaikkakin siellä sepässä ei oo paras yhdistelmä haha😂

      Poista
  3. Niin kiva vuosikatsaus! :) Mä en malta kans odottaa että pääsen muuttamaan poikaystävän kanssa yhteen! Lisää kummasti mun opiskelumotivaatiota kun tietää että valmistumisen jälkeen voin lähtee uuteen paikkaan ilman esteitä! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) se on kyllä jännitävää ja ihanaa yhtäaikaa! Ja vitsit ku kyt ei sit osaakkaan olla enää ilman toista haha😅

    VastaaPoista
  5. Olipas kivasti toteutettu tämä postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Oot niin kaunis! ♥ Mun mieleenpainuvin asia oli sekä alkuvuoden pettymys, kun en päässytkään kouluun ja loppuvuodesta taas kouluun pääseminen! :-D Ja sain ihan uudenlaista työkokemusta syksyllä, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 noniin sitä vaan asiat järjestyy! Ihan mahtavaa :)

      Poista
  7. Espresso Houseen oon mäkin rakastunut, vaikken koskaan ole mikään kahviloissa istuja kun en juo kahvia! Niiden caramel cheesecake vaan on niin rakkautta <3

    Ihanasti toteutettu postaus ja vitsit, miten kaunis sä ootkaan. Huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha silti se vaan vetää puoleensa vaikkei kahvia joiskaan, niin viihtyisä paikka! ja hei pitääkin maistaa! :) ja kiitos hirmusesti <3

      Poista
  8. Oi miten ihanat kuvat ja tosi kivasti toteutettu postaus! :)

    http://www.jeannays.fi/

    VastaaPoista
  9. Ihana idea kuluneesta vuodesta. Sulla on ollut paljon tapahtumia ja ne ovat varmasti olleet ikimuistoisia. Kivat kuvat 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😍 ja oli todellakin tapahtumarikas vuosi!

      Poista
  10. Pakko kyllä yhtyä muihin kommentoijiin; sä oot supernätti ♥ Enkä yhtään ihmettele että viihdyt Espresso Housessa, se on yks munkin lempikahviloista. Sun vuosi kuulostaa kyllä onnistuneelta, kun on uus työpaikka ja yhteinen koti poikaystävän kans. Mun omat kohokohdat on ehdottomasti kihlautuminen, ja koulupaikan saanti parin välivuoden jälkeen :)

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❤️ Hyvä vuosi kyllä takanapäin🙌🏼 Onnea sinullekin kihlautumisesta ja koulupaikasta!

      Poista
  11. Olipa ihanasti toteutettu postaus (ja onnistunut vuosi, intti/sivarileskeys ei oo helpointa)! Ja ihana blogi siulla muutenkin, tykkään siun tyylistä.

    Omia kohokohtiani viime vuodelle oli pääaineen opinto-oikeuden saaminen ja mielenterveyden koheneminen. Tänä vuonna oon ihan innoissani, kun valmistun kandiksi ja vihdoin muutetaan miehen kanssa yhteen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi ihana kiitos! <3
      Tosi kiva kuulla sinunkin viime vuodesta, ja onnittelut jo etukäteen valmistumisestasi!

      Poista